Uusittu Autovakuutus -kirja on ilmestynyt

16.6.2022

Uudistettu Autovakuutus -kirja on ilmestynyt. Kirjan uudistetun painoksen on kirjoittanut Riikka Patala.

Kirjassa selvitetään vakuutusyhtiöiden erilaisten autovakuutusten keskeiset piirteet, autovakuutusten yleisiä sopimusehtoja ja vakuutussopimuslain soveltamista autovakuutuksissa.

Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi ja käsikirjaksi vakuutustutkinnon suorittajille ja vakuutusyhtiöissä autovakuutusten parissa työskenteleville. Teos soveltuu hyvin myös tuomioistuimissa, asianajotoimistoissa, lakiasiaintoimistoissa, oikeusaputoimistoissa ja vakuutusalan lautakunnissa autovakuutusasioita käsitteleville juristeille ja muille henkilöille.

Kirjan kustantaja on Finanssi ja vakuutuskustannus Oy FINVA. 

Löytyy esimerkiksi täältä.

Riikka sai kirjoittamiseen apurahan Suomen Vakuutusyhdistyksen stipendirahastosta.